Ei riittänyt Viukun pentueelle sitten se yksi A/M tapaus, vaan sain tiedon, että Hemmon (Hedera's Hypernova) lonkat ovat D/D. Otsan rypistys Kyynärät on onneksi molemmat 0. Toivottavasti Hemmo saa jatkaa aktiivista elämäänsä ilman lonkkien vaivaamista. Hemmolle on myös tehty allergiatestejä, jotka olivat osoittaneet monia eri allergioita. Näemme poikaa Tampereen näyttelyssä, jossa jutellaan sitten omistajien kanssa lisää näistä ja ilmoittelen tännekkin tuloksia.

Viukku kävi tosiaan treenailemassa agia pitkästä aikaa. Eka rata meni tosi huonosti. Toisella radalla Viukku oli sitten jo lupaavampi ja menokin sen mukaista. Hyvät fiilikset jäi, vaikka eka rata ehkä vähän kaiveli.

Kippari astui Mintun (Trindy's Loverly Girl) onnistuneesti, joten pentuja odotellaan syntyväksi (kennel Nepne's) vko:lla 16. Minttu ultrataan 3 viikon päästä, jotta saadaan varmuus mahdollisista pennuista. Minttu ja Kippari ovat molemmat luonteeltaan hieman normaalia tolleria rauhallisempia, mutta luvassa on varmasti kelpo harrastuskoiria. Jos sellaista siis haluat, niin ota yhteyttä rohkeasti Essiin Nepne'sin sivuilta löytyvien yht.tietojen kautta.

Becky on tulossa esille Tampereelle 15 pvä. maaliskuuta. Odotan jo innolla pikkulikan tapaamista. On se ihana! Turussa likka sai EH:n ja oli junnuissa toinen heti ERIn saaneen jälkeen. Arvostelussakaan ei ollut rakenteellisia moitteita, mutta kehäkäytös oli vähän liian hauskaa typyn mielestä. Nauru